Sakola / Koppanen - muistelmia -1-

Aune Koppanen - Juuret syvällä Karjalassa
RAUTATIEN RAKENNUS JA KAUPANKÄYNTIÄ PIETARIIN

Kun Hiitolasta Kiviniemen kautta Rautuun rajalle rakennettiin rautatie vv. 1915-1917, puhutti se kovasti kyläläisiä, senkin tähden, kun tiedettiin, että jos rautatie oli rakennettu jollekin alueelle, ilmestyivät varakkaat venäläiset maanostelijat heti paikalle. Näin oli käynyt v. 1911 Uudenkirkon, Kivennavan ja Kuolemajärven pitäjissä, joissa venäläiset olivat ostaneet suomalaisten maat niin tyystin, että he lähettivät anomuksen näiden pitäjien erottamiseksi muun Suomen yhteydestä ja liittämisestä Venäjän yhteyteen. Suunnitelma oli pelottava ja suomalaiset tietysti vastustivat sitä kukin taitojensa ja voimiensa mukaan. Esim. Eino Leino on silloin kirjoittanut runon: "Uusikirkko seisoo, Kivennapa kestää. Metsäpirtti auttaa, Rautu on rautaa, Karjalan kannas on teidän, Karjalan kannas on meidän." Venäjän vallankumous ja täydellinen rajasulku teki tyhjäksi tällaisen suunnitelman.
Rautatieverkko 1941
Kannaksen rautatieverkko v. 1941
Kyläläiset muistelivat usein näitä aikoja sekä ihmisiä, joita tuli rakennustöihin. Rautatientekijöitä asui varmaan joka talossa. Oli touhua ja tohinaa, naista ja miestä, kuin meren mutaa. He ostivat taloista leipää, voita, maitoa, lihaa, kalaa ym. Koirasen mummo oli kerran tuskastuneena tokaissutkin: "Luulettaks työ jot mie oon koko lääni leiväpaistaja?" Mutta vuosia kestäneitä ihmissuhteitakin syntyi. Tosin he toivat tullessaan sellaisia aatteita, joista paikkakuntalaiset eivät olleet koskaan mitään kuulleet. Mutta se "tauti" ei siellä ollut kovin herkästi tarttuvaa, koska kulttuurin perintönä kateus oli kiellettyä ja rautatienrakentajien puheet liittyivät pääasiassa ajatukseen, otetaan niiltä, joilla on ja jaetaan keskenämme." (Katteen lukuja oli Karjalassa luettu vuosisatoja ja toiselta puolen Isossa Kirjassa sanotaan "älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta." Kyllä sen piti jossain tuntua ja näkyä).
Kannas oli tärkeä alue ja puolustuslaitos määräsi siellä asioissa pitkälle. Helsingistä tuli rautatie Viipurin kautta Valkjärvelle ja pohjoisesta Hiitolan Kiviniemen kautta valtakunnan rajalle. Valkjärven asemalta oli vain 20 km Kiviniemen asemalle, mutta niitä ei yhdistetty, koska puolustusvoimat tässäkin tauksessa vastustivat. Kannaksella oli ennen talvisotaa enemmän rautateitä kuin missään muualla maassamme vastaavankokoisella alueella.
Maantiet olivat hyvässä kunnossa ja valtion puhelin asennettiin jo minun lapsuudessani 1920-luvulla ja käsitykseni mukaan nekin puolustusvoimien vaatimuksesta. Rautatie halkoi hyviä viljelysmaita ja sitä maanviljelijät murehtivat.
Juhannus Koppasella 1915
Juhannuspäivänä Kiviniemessä Koppasen vanhantuvan edessä v.1915.
Vas. Alina, Katrina Helena EJ.Koppasen vaimo o.s.Valtonen. Äiti 22-vuotiaana sylissään
vajaan vuoden ikäinen Kerttu, Emil Johannes, Eva, A.R.M.Durchman ja isä 30-vuotiaana.

Koppasella asui myös rautatienrakentajia ja yksi heistä joutui myöhemmin murheellisen kohtalon uhriksi. Harjoittelijapoika on perheen juhannuskuvassa vuodelta 1915. Valokuva on otettu vanhan tuvan edessä. Kun kysyin äidiltä, kuka tuo ylioppilas on, niin hän vastasi kyynelsilmin: "Durchman semmone lentäjä, mikä män lentokonetta hakemaa Italiast ja putos ja kuol. Hää ol harjoittelemas ratatyömaal ja asu meil."
Luutnantti Aly Rae Mellitty Durchman lähti vapaaehtoisten ryhmässä hakemaan kahta lentokonetta Italiasta syyskesällä v. 1920. Heitä pidettiin sen ajan parhaimpina lentäjinä. Kummankin koneen potkurit hajosivat ilmassa ja koneet putosivat alpeille, kaikki lentäjät kuolivat ja ruumiit poltettiin Zürichin krematoriossa. Heidät haudattiin Hietaniemessä 20. pnä marraskuuta 1920. Hautajaissaattueen kulkureitille Helsingissä oli kerääntynyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Vasta v. 1958 paljastuivat koneen hylyn viimeiset osat sulavan jäätikön kätköistä. Alppilentäjien kuolinpäivää 7.9. vietetään ilmavoimien vainajienpäivänä.
Aatami Koppanen kuoli samana vuonna syyskuun alussa. Silloin oli jo jääkärien värväys menossa. Aatami oli perimätiedon mukaan äkkipikainen ja joskus kiukkuinen, mutta ei paha. Pahuus on asia erikseen. Maria Koiranen kertoi, kun hän toi väkensä pellolta ruoka-aikana syömään ja jos sattui, ettei ruoka ollutkaan valmista niin hän marssitti väen niine hyvineen takaisin pellolle.
Äiti puolestaan kertoi aikanaan, miten Aatami piti hänelle 20-vuotiaalle miniälleen ruoanvalmistuskokeen heti alkajaisiksi. Aatami käski keittämään "hersryynpuuroo". Äiti tiesi millaista sen kuuluu olla, mutta kokemusta oli vähän ja sen tähden häntä jännitti. Kun puuro oli valmista, maistoi appi sitä ja kun hän huomasi, että ryynit olivat kypsiä ja silti kokonaisia ja irti toisistaan hän nyökkäsi miniälleen. Ja äiti muisteli usein onnellisena tätä nyökkäystä.
Käsitykseni mukaan Aatami on ollut kanssaihmisten arvostama päätellen joistain vanhoista kirjoituksista. Esim. Nuorisoseura aiottiin lopettaa, mutta kokouksessa oli jo silloin iäkäs Aatami Koppanen pitänyt puheen ja saanut arvovallallaan seuran lopettamishankkeen raukeamaan. 316 Ja "lautamiehen asema on tärkeä yleisen arvonannon ja oikeamielisyyden mittapuu suomalaisessa yhteikunnassa. Kiviniemessä on aikoinaan valittu lautamieheksi Aapro Suokas, herrastuomari Aleksanteri Naskali ja Aatami Koppanen.
Äidinäiti Maria Ollikainen, o.s. Kuuppo Maria Lovisa oli päinvastainen tapaus, kuin miehensä, hän oli naisellinen, pehmeä ja tasainen, vaikka hänen ainoasta veljestään Johan Wilhelmistä s. 1861 Porvoossa kerrottiin samanlaisia juttuja, kuin Aatamistakin. Johan Wilhelmillä, joka oli pappilan pehtoorin poika, oli pappilan hevonen käytössään ja sillä hän ajoi mm. lähellä sijainneen paperitehtaan tehdassaliin. - Maria Lovisa oli innokas lukija. Ruokaa valmistaessaankin hänellä oli romaani kädessä ja lapsi voi myös istua käsivarrella. Ehkä lukuhommat tekivät hänet hajamieliseksi ja ateriat hieman myöhästelivät. Hänellä oli koru vain toisessa korvassa, oliko se ehkä muotioikku?
Pietari oli 1800-luvulla ja tämän vuosisadan alkuvuosina koko valtakunnan suurin kulutuskeskus ja sinne upposi kaikki. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Karjalasta kauppatie Pietariin. Useimmat kauppiaat veivät vain yhtä tavaraa, mutta oli sellaisiakin, jotka kuljettivat kahta tai kolmea artikkelia. Esim. sieniä, kaloja ja metsän riistaa tai maidonkuljettaja voi viedä kaloja ja saunavastoja jne. Pietarissa käytetty voi, maito, kerma, rahka ja smetana vietiin lähinnä Kannakselta ja Inkeristä. Lihakarja ajettiin suurina laumoina perille saakka. Koppasenkin mäellä oli tällainen laumojen syöttö- ja yöpymispaikka. Sulan maan aikana vietiin sonnit taluttamalla, lehmät sänkiäiskarjan mukana ajamalla. Putrikat eli sänkiäiset olivat kesän yli eläneitä vasikoita. Karjanajajat palkkasivat 15-16-vuotiaita poikia ajamaan niitä ja siinä kyllä huutoa ja mekastusta oli riittämiin. Kevättalvella vietiin Pietariin teurastettuna pikkuvasikoita ns. "puukkovasikoita" nylkemättöminä ja kaikkine sisälmyksineen. Myöhemmin keväällä vietiin 5-6-viikkoisia juottovasikoita. Kalat vietiin elävinä, kesäaikana sumpussa veneen perässä ja talvella reessä makaavissa pitkissä tynnyreissä, joissa oli päällä luukku. Tynnyrit täytettiin vedellä ja kalat kaadettiin sinne. Matkan aikana vettä piti usein sekoittaa. Jos vesi jäätyi kuolivat kalat.
Marjat kuljetettiin keisarin kaupunkiin erittäin taitavasti tehdyissä kuormissa. Tavarat oli ladottu kerroksittain ja ylimmät olivat tärinää huonoimmin kestävät marjat pitkissä ja leveissä koreissa, joita usein oli monta päällekkäin. Marjoista vietiin kaikkia muita paitsi vaapukoita, jotka eivät kestäneet kuljetusta.
Nimimerkki Jallu kertoo: "Illalla vietiin tavallisesti siikaverkot ulos ulapalle ja aamulla varhain käytiin hakemassa pois. Muistan sellaisiakin saaliita kuin yli 500 kg siikaa yhdessä yössä. Sen takia olikin suolattu siika yleinen Laatokan rannikkopitäjissä pienimmissäkin torpissa 318 Kalojen, maitotuotteiden, halkojen, marjojen, sienien, saunavastojen, metlojen (varsiluuta), luutien, muurahaisen munien ym. lisäksi oli syksyisin myytävänä sorsia, sillä sorsajahti rysillä oli yleistä. Sorsista sai hyvän hinnan ja kun rahaa tuli, niin kotiin tuotiin luonnonsilkkihuiveja, kukkateetä, kuten jasmiini-, lehmus-, kamomilla- ym. ja kolmen tähden konjakkia. Ne olivat kalliita artikkeleita. Mutta kun rahaa tuli niin se pantiin menemään kuten S. Topelius sanoo: "Jos leipä loppuu, niin syödään vehnäistä."
Vapaalippu rautatielle Isä ei ollut ammattikauppias, kuten setä, mutta hänkin kävi Pietarissa myymässä kaloja, heiniä ja joitain muitakin tuotteita. Kalat he kuljettivat sumpussa veneen perässä. Voikauppiaat, jotka ammatikseen myivät, kulkivat puhtaat esiliinat edessään ja ajoivat vartavasten valmistetuilla voimaitokärryillä. Ne olivat nelipyöräiset, täyskumiset ja neljällä resorilla varustetut tammilaitaiset kärrit. Yleensä Venäjältä ostettiin sellaiset artikkelit, mitkä siellä olivat halvempia kuin Suomessa ja Suomesta niitä, jotka täällä olivat halvempia kuin Venäjällä. Pietariin vietiin kaikkea, mitä maa ja vesi tuottivat ja ihmiset seurasivat hintoja hyvin tarkkaan.

REINIUS-TÄDIN PITKÄ VIERAILU
Näyte kirjasta: Aune Koppanen - Juuret syvällä Karjalassa

Pääsivulle

	Aune Koppanen - Juuret syvällä Karjalassa RAUTATIEN RAKENNUS JA KAUPANKÄYNTIÄ PIETARIIN
	Kun Hiitolasta Kiviniemen kautta Rautuun rajalle rakennettiin rautatie vv. 1915-1917, puhutti se kovasti kyläläisiä, senkin tähden, kun tiedettiin, että jos rautatie oli rakennettu jollekin alueelle, ilmestyivät varakkaat venäläiset maanostelijat heti paikalle. Näin oli käynyt v. 1911 Uudenkirkon, Kivennavan ja Kuolemajärven pitäjissä, joissa venäläiset olivat ostaneet suomalaisten maat niin tyystin, että he lähettivät anomuksen näiden pitäjien erottamiseksi muun Suomen yhteydestä ja liittämisestä Venäjän yhteyteen. Suunnitelma oli pelottava ja suomalaiset tietysti vastustivat sitä kukin taitojensa ja voimiensa mukaan. Esim. Eino Leino on silloin kirjoittanut runon: "Uusikirkko seisoo, Kivennapa kestää. Metsäpirtti auttaa, Rautu on rautaa, Karjalan kannas on teidän, Karjalan kannas on meidän." Venäjän vallankumous ja täydellinen rajasulku teki tyhjäksi tällaisen suunnitelman. Kannaksen rautatieverkko v. 1941 Kyläläiset muistelivat usein näitä aikoja sekä ihmisiä, joita tuli rakennustöihin. Rautatientekijöitä asui varmaan joka talossa. Oli touhua ja tohinaa, naista ja miestä, kuin meren mutaa. He ostivat taloista leipää, voita, maitoa, lihaa, kalaa ym. Koirasen mummo oli kerran tuskastuneena tokaissutkin: "Luulettaks työ jot mie oon koko lääni leiväpaistaja?" Mutta vuosia kestäneitä ihmissuhteitakin syntyi. Tosin he toivat tullessaan sellaisia aatteita, joista paikkakuntalaiset eivät olleet koskaan mitään kuulleet. Mutta se "tauti" ei siellä ollut kovin herkästi tarttuvaa, koska kulttuurin perintönä kateus oli kiellettyä ja rautatienrakentajien puheet liittyivät pääasiassa ajatukseen, otetaan niiltä, joilla on ja jaetaan keskenämme." (Katteen lukuja oli Karjalassa luettu vuosisatoja ja toiselta puolen Isossa Kirjassa sanotaan "älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta." Kyllä sen piti jossain tuntua ja näkyä). Kannas oli tärkeä alue ja puolustuslaitos määräsi siellä asioissa pitkälle. Helsingistä tuli rautatie Viipurin kautta Valkjärvelle ja pohjoisesta Hiitolan Kiviniemen kautta valtakunnan rajalle. Valkjärven asemalta oli vain 20 km Kiviniemen asemalle, mutta niitä ei yhdistetty, koska puolustusvoimat tässäkin tauksessa vastustivat. Kannaksella oli ennen talvisotaa enemmän rautateitä kuin missään muualla maassamme vastaavankokoisella alueella. Maantiet olivat hyvässä kunnossa ja valtion puhelin asennettiin jo minun lapsuudessani 1920-luvulla ja käsitykseni mukaan nekin puolustusvoimien vaatimuksesta. Rautatie halkoi hyviä viljelysmaita ja sitä maanviljelijät murehtivat. Juhannuspäivänä Kiviniemessä Koppasen vanhantuvan edessä v.1915. Vas. Alina, Katrina Helena EJ.Koppasen vaimo o.s.Valtonen. Äiti 22-vuotiaana sylissään vajaan vuoden ikäinen Kerttu, Emil Johannes, Eva, A.R.M.Durchman ja isä 30-vuotiaana.
	Koppasella asui myös rautatienrakentajia ja yksi heistä joutui myöhemmin murheellisen kohtalon uhriksi. Harjoittelijapoika on perheen juhannuskuvassa vuodelta 1915. Valokuva on otettu vanhan tuvan edessä. Kun kysyin äidiltä, kuka tuo ylioppilas on, niin hän vastasi kyynelsilmin: "Durchman semmone lentäjä, mikä män lentokonetta hakemaa Italiast ja putos ja kuol. Hää ol harjoittelemas ratatyömaal ja asu meil." Luutnantti Aly Rae Mellitty Durchman lähti vapaaehtoisten ryhmässä hakemaan kahta lentokonetta Italiasta syyskesällä v. 1920. Heitä pidettiin sen ajan parhaimpina lentäjinä. Kummankin koneen potkurit hajosivat ilmassa ja koneet putosivat alpeille, kaikki lentäjät kuolivat ja ruumiit poltettiin Zürichin krematoriossa. Heidät haudattiin Hietaniemessä 20. pnä marraskuuta 1920. Hautajaissaattueen kulkureitille Helsingissä oli kerääntynyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Vasta v. 1958 paljastuivat koneen hylyn viimeiset osat sulavan jäätikön kätköistä. Alppilentäjien kuolinpäivää 7.9. vietetään ilmavoimien vainajienpäivänä. Aatami Koppanen kuoli samana vuonna syyskuun alussa. Silloin oli jo jääkärien värväys menossa. Aatami oli perimätiedon mukaan äkkipikainen ja joskus kiukkuinen, mutta ei paha. Pahuus on asia erikseen. Maria Koiranen kertoi, kun hän toi väkensä pellolta ruoka-aikana syömään ja jos sattui, ettei ruoka ollutkaan valmista niin hän marssitti väen niine hyvineen takaisin pellolle. Äiti puolestaan kertoi aikanaan, miten Aatami piti hänelle 20-vuotiaalle miniälleen ruoanvalmistuskokeen heti alkajaisiksi. Aatami käski keittämään "hersryynpuuroo". Äiti tiesi millaista sen kuuluu olla, mutta kokemusta oli vähän ja sen tähden häntä jännitti. Kun puuro oli valmista, maistoi appi sitä ja kun hän huomasi, että ryynit olivat kypsiä ja silti kokonaisia ja irti toisistaan hän nyökkäsi miniälleen. Ja äiti muisteli usein onnellisena tätä nyökkäystä. Käsitykseni mukaan Aatami on ollut kanssaihmisten arvostama päätellen joistain vanhoista kirjoituksista. Esim. Nuorisoseura aiottiin lopettaa, mutta kokouksessa oli jo silloin iäkäs Aatami Koppanen pitänyt puheen ja saanut arvovallallaan seuran lopettamishankkeen raukeamaan. 316 Ja "lautamiehen asema on tärkeä yleisen arvonannon ja oikeamielisyyden mittapuu suomalaisessa yhteikunnassa. Kiviniemessä on aikoinaan valittu lautamieheksi Aapro Suokas, herrastuomari Aleksanteri Naskali ja Aatami Koppanen. Maria Lovisa oli päinvastainen tapaus, kuin miehensä, hän oli naisellinen, pehmeä ja tasainen, vaikka hänen ainoasta veljestään Johan Wilhelmistä s. 1861 Porvoossa kerrottiin samanlaisia juttuja, kuin Aatamistakin. Johan Wilhelmillä, joka oli pappilan pehtoorin poika, oli pappilan hevonen käytössään ja sillä hän ajoi mm. lähellä sijainneen paperitehtaan tehdassaliin. - Maria Lovisa oli innokas lukija. Ruokaa valmistaessaankin hänellä oli romaani kädessä ja lapsi voi myös istua käsivarrella. Ehkä lukuhommat tekivät hänet hajamieliseksi ja ateriat hieman myöhästelivät. Hänellä oli koru vain toisessa korvassa, oliko se ehkä muotioikku? Pietari oli 1800-luvulla ja tämän vuosisadan alkuvuosina koko valtakunnan suurin kulutuskeskus ja sinne upposi kaikki. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Karjalasta kauppatie Pietariin. Useimmat kauppiaat veivät vain yhtä tavaraa, mutta oli sellaisiakin, jotka kuljettivat kahta tai kolmea artikkelia. Esim. sieniä, kaloja ja metsän riistaa tai maidonkuljettaja voi viedä kaloja ja saunavastoja jne. Pietarissa käytetty voi, maito, kerma, rahka ja smetana vietiin lähinnä Kannakselta ja Inkeristä. Lihakarja ajettiin suurina laumoina perille saakka. Koppasenkin mäellä oli tällainen laumojen syöttö- ja yöpymispaikka. Sulan maan aikana vietiin sonnit taluttamalla, lehmät sänkiäiskarjan mukana ajamalla. Putrikat eli sänkiäiset olivat kesän yli eläneitä vasikoita. Karjanajajat palkkasivat 15-16-vuotiaita poikia ajamaan niitä ja siinä kyllä huutoa ja mekastusta oli riittämiin. Kevättalvella vietiin Pietariin teurastettuna pikkuvasikoita ns. "puukkovasikoita" nylkemättöminä ja kaikkine sisälmyksineen. Myöhemmin keväällä vietiin 5-6-viikkoisia juottovasikoita. Kalat vietiin elävinä, kesäaikana sumpussa veneen perässä ja talvella reessä makaavissa pitkissä tynnyreissä, joissa oli päällä luukku. Tynnyrit täytettiin vedellä ja kalat kaadettiin sinne. Matkan aikana vettä piti usein sekoittaa. Jos vesi jäätyi kuolivat kalat. Marjat kuljetettiin keisarin kaupunkiin erittäin taitavasti tehdyissä kuormissa. Tavarat oli ladottu kerroksittain ja ylimmät olivat tärinää huonoimmin kestävät marjat pitkissä ja leveissä koreissa, joita usein oli monta päällekkäin. Marjoista vietiin kaikkia muita paitsi vaapukoita, jotka eivät kestäneet kuljetusta. Nimimerkki Jallu kertoo: "Illalla vietiin tavallisesti siikaverkot ulos ulapalle ja aamulla varhain käytiin hakemassa pois. Muistan sellaisiakin saaliita kuin yli 500 kg siikaa yhdessä yössä. Sen takia olikin suolattu siika yleinen Laatokan rannikkopitäjissä pienimmissäkin torpissa 318 Kalojen, maitotuotteiden, halkojen, marjojen, sienien, saunavastojen, metlojen (varsiluuta), luutien, muurahaisen munien ym. lisäksi oli syksyisin myytävänä sorsia, sillä sorsajahti rysillä oli yleistä. Sorsista sai hyvän hinnan ja kun rahaa tuli, niin kotiin tuotiin luonnonsilkkihuiveja, kukkateetä, kuten jasmiini-, lehmus-, kamomilla- ym. ja kolmen tähden konjakkia. Ne olivat kalliita artikkeleita. Mutta kun rahaa tuli niin se pantiin menemään kuten S. Topelius sanoo: "Jos leipä loppuu, niin syödään vehnäistä." Isä ei ollut ammattikauppias, kuten setä, mutta hänkin kävi Pietarissa myymässä kaloja, heiniä ja joitain muitakin tuotteita. Kalat he kuljettivat sumpussa veneen perässä. Voikauppiaat, jotka ammatikseen myivät, kulkivat puhtaat esiliinat edessään ja ajoivat vartavasten valmistetuilla voimaitokärryillä. Ne olivat nelipyöräiset, täyskumiset ja neljällä resorilla varustetut tammilaitaiset kärrit. Yleensä Venäjältä ostettiin sellaiset artikkelit, mitkä siellä olivat halvempia kuin Suomessa ja Suomesta niitä, jotka täällä olivat halvempia kuin Venäjällä. Pietariin vietiin kaikkea, mitä maa ja vesi tuottivat ja ihmiset seurasivat hintoja hyvin tarkkaan.
	REINIUS-TÄDIN PITKÄ VIERAILU Näyte kirjasta: Aune Koppanen - Juuret syvällä Karjalassa
	Pääsivulle