Röykkylä sijaitsi Suvantojärven eteläisellä rannalla. Se alkoi Röykynniemestä, joka oli vastapäätä Kiviniemen koskea, ja jatkui siitä Yli viisi kilometriä pitkänä asutuksena itään Sudenhäntään saakka. Lännessä ja etelässä kylä rajoittui Kiviniemen ja Petäjärven kyliin.

Kylän talot ja pellot muodostivat melko kiinteän ketjumaisen asutuksen. Pohjoisessa Suvannon rannassa oli noin sadan metrin levyinen metsikkö, jossa kasvoi enimmäkseen leppiä, petäjiä, pajuja ja paikoin pähkinäpensaita. Kylän pellot alkoivat tästä metsiköstä, tai muutamissa paikoissa aivan järven rannasta, ja nousivat siitä joskus hyvinkin jyrkästi etelään kauempana mäen päällä alkaneeseen metsään. Talot oli rakennettu pääasiassa viljelysmaiden ja metsän rajalla kiemurrelleen kylätien molemmin puolin. Isojaon aikaisen viljelysten perusjaon mukaisesti kullakin talolla oli oma peltonsa metsänrajassa olleesta asunnosta rantaan saakka. Tämä kaavamainen järjestelmä oli vuosikymmenien kuluessa jonkin verran muuttunut ja muutamia taloja oli tilanjakojen yhteydessä rakennettu peltojen keskellekin.

Suvannon rannalla sijainneiden kotipeltojen lisäksi röykkyläläisillä oli viljelysmaita 3-4 kilometrin päässä kylästä sijainneilla Petäjärven niityillä, missä kylän viljelykset ulottuivat Petäjärven kylän viljelyksiin saakka. Nämä niittypellot olivat enimmäkseen suosta ja luonnonniitystä kuivatettua aluetta. Maaperän laadun ja viljelysten kaukaisen sijainnin johdosta näillä alueilla viljeltiin pääasiassa vain heinää ja kauraa.

Röykkylän metsät sijaitsivat varsinaisen kylän ja ulkoniittyjen välisellä alueella. Lännessä rajana oli Kiviniemi, etelässä Petäjärvi ja idässä Sudenhäntä. Metsät olivat enimmäkseen kangasmaita, joissa valtapuuna oli mänty. Muutamilla pienillä suoalueilla kasvoi sen verran koivuja, että suksipuita sai oman kylän metsistä. Varsinaisia koivikkoja tai kuusikkoja ei kylän alueella ollut.

Kylässä kulki maantie koko kylän pituudelta aina Sudenhäntään saakka. Kylästä oli useita kärryteitä Kiviniemeen ja parempi tie Kiviniemestä Ryhmään johtaneelle maantielle sekä Petäjärven niityille. Metsissä risteili huomattava määrä eri kuntoisia teitä ja polkuja. Suvantojärvi oli aikaisemmin varsin käyttökelpoinen kulkureitti. Laivat Runo, Suvanto ja Saimaa hoitivat kukin aikanaan reittiliikennettä Kiviniemestä Taipaleenjoelle saakka. Maanteiden ja rautateiden kehittyessä vesiliikenteen merkitys alkoi vähentyä. Talvisaikaan oli hyvä yhteys Suvannon jään yli Sakkolan kirkolle ja yleensäkin järven toiselle rannalle. Rautatie kulki aivan Röykkylän naapurikylien kautta, joten yhteydet muualle Suomeen olivat suhteellisen hyvät.

Pääasiallisen toimeentulonsa röykkyläläiset saivat maa- ja metsätaloudesta. Kylässä ei ollut muita teollisuuslaitoksia kuin Ville Huuskan pärehöylä, Tuomas Vullin saha ja Aapro Vullin Paja. Kauppoja ja muita palvelulaitoksia edusti kylässä ainoastaan Eino Huuskan pieni kyläkauppa. Huuska oli aloittanut kaupanpidon vuonna 1932, jolloin kylässä vuodesta 1908 alkaen toiminut Yrjö Vullin kauppa oli lopettanut toimintansa. Useimmilla taloilla oli sen verran viljelyksiä, että työtä riitti kesäisin omaila tilalla. Kiireisinä aikoina oltiin auttamassa niitä naapureita, joilla työikäistä väkeä oli riittämättömästi. Varsinaisia vuosipalkollisia ei kylässä juuri ollut muuta kuin sellaisissa taloissa, joissa ei ollut ollenkaan naisväkeä. Talvisin lähes kaikki miehet, jotka kynnelle kykenivät, olivat metsätöissä hankkimassa taloudessa tarvittavia kahvi-, vero-, ym. rahoja. Kesäisin oli uittotöitä ja puutavaran lastausta. Ruoan ja särpimen lähes kaikki kyläläiset saivat omalta pellolta ja oman karjan tuotteista. Polttopuut saatiin omasta metsästä.

Taloudet, joilla ei ollut omaa metsää hankkivat talviset polttopuunsa talkoilla. Naapurit toivat kukin vuorollaan puita ja saivat palkkioksi pullakahvit. Sellaisia talouksia, joilla ei ollut riittävästi metsää omaan käyttöön, ei ollut kylässä kovin montaa. Talkoot olivat varsin suosittu yhteistoiminnan ja yhteenkokoontumisen muoto. Oli pärekattotalkoita, viljanleikkuutalkoita, tientekotalkoita jne. Etenkin leikkuutalkoiden jälkeen melkein aina tanssittiin, siksi nämä olivat varsinkin nuorison keskuudessa erityisen suosittuja. Talkoilla saatiin usein hankalaltakin vaikuttanut työ nopeasti ja mukavasti suoritetuksi. Joskus talkooväen kesken vallitsi leikillinen kilpailuhenki, joka toi raskaaseenkin työhön lisää mielekkyyttä.

Laskiaisena kylän nuoriso ja osa vanhempaakin väkeä kokoontui Kylmäojan notkoon laskemaan mäkeä. Jyrkkää notkoon laskevaa tietä pitkin oli laskiaistiistaina laskettelemassa useita kymmeniä keikkoja ja rekiä. Toinen erityisesti nuorisoa koolle vetänyt aika oli muutamaa päivää ennen juhannusta pidettyjen kokontekotalkoiden aika. Sillä viikolla ei nuoriso paljon silmiään ummistanut muuta kuin korkeintaan varhaisina aamutunteina. Juhannuskokon vakituinen paikka oli Tirrimäen aho.

Järjestäytyneestä yhteistoiminnasta vanhin oli nuorisoseura. Röykkylässä toimi oma nuorisoseura, jolla oli käytössään kesäpaviljonki. Tanssipaviljongin näyttämön ylälaitaan oli korkein kirjaimin kirjoitettu: "Nuorisolla korkeat ihanteet". Nuorisoseura järjesti lavallaan tansseja, ohjelmallisia iltamia, näytelmätoimintaa ja seuran vuotuisia juhlia. Seura järjesti myös urheilu- ja hiihtokilpailuja sekä ohjelmallisia retkiä naapurikyliin ja naapuripitäjiinkin. Kylässä toimi parikymmenhenkinen sekakuoro, joka talvisin harjoitteli seurakunnan lukkarin johdolla. Laulajat kuorossa olivat vuodesta toiseen lähes samat.

Hengellisiä harrastuksia suosivat nuoret kuuluivat Röykkylän - Kiviniemen Nuorten Kristilliseen Yhdistykseen, jolla oli käytössään oma rukoushuone Kiviniemessä. Pyhäkoulutyö oli kylässä varsin vireää. Hengellisiä tilaisuuksia ja lähetystyön hyväksi järjestettyjä ompeluseuroja pidettiin usein ja näissä hartaustilaisuuksissa oli runsaasti osanottajia. Kyläläisten yhteishenkeä osoittaa näiden hartauskokousten koollekutsumistapa. Kylän toisesta päästä lähetettiin kiertokirje, jossa oli mainittu, missä ja milloin tilaisuus järjestetään ja kuka on puhuja. Kirje kulki talosta taloon ainakin yhtä varmasti kuin nykyinen postinkanto. Jokainen kirjeensaaja piti pyhänä velvollisuutenaan viedä kirje lähimmälle naapurilleen, olipa aika miten kiireinen tahansa. Kirkkomatkat tehtiin talvisin hevosella Suvannon jään yli, kesäisin käytettiin veneitä.

Omaa urheiluseuraa ei kylässä ollut, vaan urheilevat nuoret kuuluivat joko Kiviniemen Urheilijoihin tai Sakkolan Jäntevään. Kylässä oli useita hyviä urheilijoita. Merkittävimpänä saavutuksena voitanee pitää Eino Huuskan 1930-luvun alussa voittamaa Viipurin piirin nuorten mestaruutta 5 000 metrin juoksussa. Raviurheilu ja hevoskasvatus oli monen röykkyläläisisännän harrastuksena. Raviurheilun parhaimmistoa edusti Jooseppi VulIin kasvattama ja ohjastama suurjuoksijaori Leino, jonka reessä istujat saivat kirkkomatkalla muuta kirkkokansaa kovempaa kyytiä. Viisi kilometriä pitkä kirkkomatka tehtiin usein "ravikilpailujen" merkeissä Suvannon jäätä myöten.

Kylässä oli runsaasti marttatoimintaan kuuluvia naisia. He olivat jäseninä Kiviniemen - Röykkylän Marttayhdistyksessä. Miesväestä suuri osa kuului suojeluskuntaan. He olivat jäseninä Kiviniemen kyläosastossa. Monet tytöt kuuluivat Lotta-Svärd toimintaan kuuluen Kiviniemen kyläosastoon. Lottatoiminta oli yhteistoiminnassa suojeluskunnan kanssa. Kiviniemen - Röykkylän suojeluskuntalaiset joutuivat talvisodan aikana puolustamaan oman seudun kohteita.

Osa vasemmistolaisista kyläläisistä oli järjestäytynyt poliittisesti ja muodostanut naapurikyläläisten kanssa yhteisen sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen, joka rakensi oman talonkin Kiviniemen kylään. Kiviniemen - Röykkylän Työväenyhdistys järjesti vappujuhlia ja hankki toimintaansa varten rahaa tanssiaisilla, joista syksyisin ja keväisin Kiviniemen markkinoiden aikaiset markkinatanssit olivat tungokseen asti täynnä huvittelunhaluisista markkinavieraista.

Suurin osa kyläläisistä oli mielipiteiltään porvarillisesta ajattelevia ei-sosialisteja. Omia puolueosastoja ei porvarillisilla puolueilla Röykkylässä ollut. Kyläläisten kesken ei ollut havaittavissa minkäänlaisia luokkaeroja tai poliittista syrjintää. Kukin kävi omissa kokouksissaan mieltymystensä mukaan ja kylän yhteisiin rientoihin osallistuivat ja kelpasivat kaikki. Ketään ei syrjitty talkoissa, urheilukilpailuissa, palloiluharjoituksissa, hiihtokilpailuissa tai korttipelissä poliittisten mielipiteittensä takia. Tulipa kylään oikeistolainen tai vasemmistolainen agitaattori pitämään vaalipuhetta aina täyttyivät puhetilaisuudet kiinnostuneista kuulijoista.

Useimmat kyläläiset harjoittivat sivuelinkeinonaan kalastusta, johon Röykkylässä oli erittäin hyvät mahdollisuudet. Suvanto oli hyvin kalaisa järvi. Siinä eli kuhia, lahnoja, haukia, mateita, ankeriaita ja monia pikkukaloja. Saatiinpa järvestä kerran viiksiniekka monnikin, joka painoi monta kymmentä kiloa. Kala lähetettiin Helsingin herrojen tunnistettavaksi, ennen kuin saatiin selville, mikä on sellainen kala, jolle kasvavat pitkät viikset. Kylässä oli muutama ammattikalastajakin, mutta useimmat kalastivat vain oman perheensä tarpeiksi ja omaksi ilokseen. Yleisin pyyntiväline oli pitkäsiima, mutta syksyisin ja keväisin käytettiin myös verkkoa ja talvisin rysää, johon mateet varsin mielellään uivat Röykynniemen virtapaikoissa. Onginta oli myös hyvin yleistä.

Joidenkin harrastuksena oli metsästys. Jänikset, ketut ja eräät metsälinnut olivat tavoiteltuja saaliita. Kerran onnistui kylän innokkaimpiin metsämiehiin kuuluneen Sulo Nuoran ampua ilves. Se oli saalis, jota koko kylän väki kävi ihailemassa ja ihmettelemässä. Laukauksen ääni kaikui aina Käkisalmeen saakka, missä sikäläisen sanomalehden viisunikkari kirjoitti "viikon viisussa": "Sulo Nuora ampuessaan käytti kättä tarkkaa, ilves tuottaa hänelle nyt tuhatkunta markkaa."

Röykkylän - Kiviniemen Osuuskassa perustettiin vuonna 1905, jolloin se myös aloitti toimintansa. Kassan toiminta-alueena olivat Kiviniemen ja Röykkylän kylät. Omaa kansakoulua ei Röykkylässä ollut, vaan lapset kävivät naapurikylän, Kiviniemen, kansakoulussa saamassa oppivelvollisuuslain edellyttämän opetuksen. Kiviniemen etelänpuolen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1903. Koulumatkaa Röykkylän lapsille kertyi kahdesta kuuteen kilometriin riippuen siitä, oliko koululaisen koti kylän länsi- vai itäpäässä. Kun koulutie vuosien mittaan kävi hyvinkin tutuksi, tarpoivat koululaiset matkan aamuin illoin paljonkaan valittelematta. Vaikka aikaa matkaan kuluikin melkoisesti, oli se samalla hyvää kuntoilua, joka piti lapset reippaina ja terveinä ja opetti heidät liikkumaan omin avuin.