Suvantojärven etelärannalla, vastapäätä Sakkolan kirkonkylää, levittäytyi Sudenhännän - Möngön - Ojaniemen alue lähes 10 kilometriä pitkänä asutuksena, joka ei suinkaan ollut yhtenäinen. Suurin osa tästä alueesta ja sen väestöstä kuului virallisesti Ojaniemen kylään. Kylän sekä itä- että länsipäässä oli Arkuntanhuan kylään kuuluneita taloja, jotka käytännössä liittyivät läheisesti yhteen Ojaniemen talojen kanssa.

Arkuntanhuan kylää ei ole tässä teoksessa käsitelty omana alueenaan lainkaan, koska se oli varsin hajanainen. Kylän talot on käsitelty niiden kylien kanssa, joihin ne sijaintinsa perusteella toiminnallisesti kuuluivat. Sudenhännän ja Möngön alueet olivat Arkuntanhuan kylää, samoin Lapinlahden Loposenmäen asukkaat kuuluivat tähän kylään. Myös Metsäpirtin pitäjässä oli Arkuntanhuan kylään kuuluneita alueita. Käytännössä ei sellaista kylää kuin Arkuntanhua ollut olemassakaan, se oli vain virallisissa kirjoissa.

Sudenhännän - Möngön - Ojaniemen alue rajoittui lännessä Röykkylän kylään. Idässä ja kaakossa oli rajanaapurina Lapinlahden kylä. Etelässä kylä rajoittui Petäjärven ja Hovinkylän maihin.

Hallitsevana maastonäkymänä olivat Suvannon rannan jyrkät palteet, joilta oli hyvät näköalat Sakkolan kirkolle ja Suurensuon yli aina Pyhäjärven pitäjän puolelle saakka. Talojen pihamaat olivat n. 70 metriä järven vedenpinnan yläpuolella, samalla korkeudella Sakkolan kirkon räystään kanssa. Seutukunta oli luonnonkaunista ja rehevää. Tämä alue oli Suomen lajirikkainta seutua kasvistoltaan. Rantatöyräillä kasvoivat villinä mm. pähkinäpensaat, jalavat, tammet ja lehmukset, jotka muualla Suomessa ovat luonnonvaraisilla harvinaisia.

Kylä ei ollut yksinomaan kauniilla paikalla, vaan siellä asui myös mukavia ja sopuisia ihmisiä. Naapurista sai aina apua ja sitä myös naapureille annettiin. Monet työt tehtiin talkoilla kuten monissa muissakin Sakkolan kylissä.

Virallinen Ojaniemen kylä oli noin kolme kilometriä pitkä. Asumukset ja viljelykset sijaitsivat 1/2-2 kilometrin etäisyydellä Suvannon rannasta. Viljelykset olivat korkealla mäellä ja maasto oli kumpuilevaa. Mäkikuntia olivat Lahdenmäki, Nihdinmäki ja Sikiönmäki. Viljelysmaat olivat paikoin karuja, mutta paksumultaisia, erittäin hyväkasvuisiakin peltoja oli, varsinkin Suvantojärven lähistöllä sijainneet pellot olivat tällaisia. Maatilat olivat keskikokoisia. Ei ollut varsin suuria tiloja, jos ei aivan pientäkään. Kotipeltojensa lisäksi monilla kyläläisillä oli niittypalstat Petäjärvellä. Nämä pellot olivat mutamaita ja kasvoivat hyvin kauraa ja heinää. Talvisin ajettiin lyhdekuormat kotiin puitavaksi ja heinät karjan rehuksi. Matkaa Petäjärven niityille tuli kylästä 6-7 kilometriä.

Kylän metsät olivat enimmäkseen mäntyä ja rauduskoivua kasvavia kangasmaita. Suvannon rantametsiköissä kasvoi jalopuiden lisäksi myös tervaleppää, joka kasvoi tukkipuun mittaan. Siitä saatiin huonekalutehtaille hyvää raaka-ainetta. Lehmuksen kuoresta saatiin matonkudeainetta. Osa kylän metsistä sijaitsi Hovinkylän ja Raudun pitäjän välisellä alueella. Näitä metsiä kutsuttiin Kal'ojan metsiksi. Ojaniemen metsissä oli jonkin verran myös soita, joilta saatiin lakkoja.

Ojaniemen kohdalla Suvannon rannat olivat hiekkapohjaisia hyviä uimarantoja. Hiekkarannassa Sudenhännässä oli erityisen hyvä uimaranta. Sieltä oli ainoa virallinen veneyhteys järven toiselle puolelle Virkinrantaan. Manu Naskalin maan kohdalla ollut lahti oli erityisen mainio uimaranta lapsille, sillä siinä kohden oli varsin pitkälti matalaa. Monin paikoin järven eteläranta oli hyvin jyrkkää ja vonkka oli aivan lähellä rantaa. Rantojenjyrkkyydestä ja hiekkapohjaisuudesta johtuen olivat kaislikkorannat kylän kohdalla harvinaisia. Suvannolla harjoitettiin omiksi tarpeiksi kalastusta ja kirkasvetisen järven kalat olivat hyvän makuisia.

Ojaniemi sijaitsi suunnilleen puolessa välissä noin 30 kilometriä pitkää Suvantoa. Tästä johtuen kirkolle kuljettiin yleensä suoraan järven poikki eikä lähdetty sitä maitse kiertämään. Jos tuuli puhalsi järvellä pituussuunnassa, nousivat aallot tässä melko syvässä järvessä korkeiksi.

Ojaniemen kohdalla olleista niemistä mainittakoon Karvasenniemi, Juohteenhaanniemi, Ojaniemenniemi ja Lampunniemi. Suvantojärveen laski kylän kohdalla kaksi puroa. Suosillanpuro sai alkunsa kylän suoperäisiitä metsämailta, jota aluetta sanottiin Korveksi. Ojaniemenpuro sai alkunsa Teurajärvestä eli Möngönlammesta ja laski Nihdinnotkon kautta Ojaniemenniemen kainalosta Suvantoon.

Lähellä Suvannon rantaa oli Ojaniemessä huomattavan korkeita mäkiä Aleks. Karjan Albert Ollikaisen ja Heikki Paukun mailla. Tuomarinmäki ja Pajamäki olivat talvella sopivia mäenlaskupaikkoja. Kylän läpi johtaneella tiellä oli Ojaniemenpuron kahtapuolta hyvin jyrkät mäet, Nihdinmäet.

Ennen Heikki Paukun kauppaliikkeen perustamista ei kylässä ollut lainkaan kauppaa. Ostokset oli tehtävä Sakkolan kirkolla, Kiviniemessä tai Petäjärvellä. Suvanto aiheutti kyläläisille varsinkin keväisin ja syksyisin kelirikkoaikoina vaikeuksia. Asioita oli hankala hoitaa Sakkolan kirkolla järven toisella rannalla. Kesäisin päästiin järvi ylittämään omilla veneillä tai reittilaivoilla, joita Suvannolla liikkui päivittäin. Sunnuntaisin kulki Kiviniemestä Sudenhännän kautta kirkkolaiva Sakkolan kirkolle. Virkinrannassa laiva odotteli kirkkokansan paluuta kuljettaakseen sen jälleen Suvannon toiselle rannalle. Talvisin ajettiin hevosella jään yli. Joskus hevonen putosi jäihin, silloin oli juostava nuoraraippojen kanssa apuun.

Ollikaisen talojen lähellä ollut Lahdenaho oli kyläläisten kokoontumispaikkana kesäisin.

Tervahautoinmäen päällys oli viikonloppuina huomattava nuorison kokoontumispaikka. Lähistöllä oli aikoinaan Luostarisen talon mailla poltettu tervaa, josta mainittu mäkikin oli saanut nimensä.

Ennen juhannusta kyläläiset kokoontuivat juhannuskokon tekoon. Koottiin puita metsästä ja yleensä rakennettiin oikein säärikokko pitkien riukujen varaan. Usein poltettiin pientä "odotuskokkoa" ennen varsinaista kokon sytyttämistä. Kupanan harju oli useimmiten juhannuskokkojen polttopaikkana ja muutenkin sinne pyhäisin kokoontui nuorta väkeä. Piirileikit ja piirileikkilaulut olivat suosiossa.

Syksyisin alkoi sorsanmetsästys, johon monet Ojaniemen miehet ottivat osaa. Kylän miehet kokoontuivat Möngönlammen rannalle odottelemaan aamua ja sorsastuksen alkamista. Usein oli mukana muidenkin kylien sorsastajia. Sorsastuksen jälkeen tuli metsälintujen ja jänisten vuoro. Metsälläkäynti oli silloin vapaata eikä metsästysmaita ollut kenellekään erityisesti vuokrattu.

Talvisin harrastettiin hiihtoa ja mäenlaskua. Laskiaisena laskettiin Nihdin jyrkästä mäestä saahkalla (= reki) hurjaa vauhtia. Hiihtokilpailuissa otettiin mittaa omankyilöisistä ja naapurikyläläisistä. Sukset olivat talvisin yleinen ja käytetty kulkuneuvo. Lapset hiihtivät koulumatkansa Ryhmän tai Hovinkylän kansakoululle. Iltama- ja kylämatkatkin tehtiin usein suksilla.

Kylässä harrastettiin jonkin verran hevosurheilua ja jokuset kilpa-ajotkin järjestettiin Suvannon jäällä. Hevosta käytettiin maataloustöiden lisäksi paljon tukinajossa, josta saatiin kaivattua lisäansiota.

Heikki Suutari oli taitava puuseppä, hänen työnsä olivat erittäin viimeisteltyjä. Heikki Suokas oli tunnettu metsästäjä ja kalastaja. Hän ei luottanut metsästysaseekseen muuta kuin suustaladattavan haulikon. Hän toimi myös herrojen metsästysoppaana. Mikko, Manu ja Ale Ollikainen olivat tunnettuja liikemiehiä, jotka harjoittivat huomattavaa porsaskauppaa koko Suomen alueella. Albert Ollikainen välitti voita ja lihatavaraa Ojaniemestä ja lähikylistä kuluttajien käyttöön. Juho ja Vilho Sipiläinen Sudenhännästä olivat hyvin tunnettuja porsasparisniekkoja, jotka toivat pitäjään rahaa huomattavia määriä. Enin osa kyläläisistä harjoitti pääelinkeinonaan maanviljelyä ja karjanhoitoa.

Ojaniemessä kulki rannan suuntaisesti kylätie, joka tuli Lapinlahdesta ja jatkui Möngön ja Sudenhännän kautta aina Kiviniemeen johtaneelle maantielle. Ojaniemestä päästiin koululaisten käyttämää Koulutietä Hovinkylään. Ryhmään johti huonompi kuntoinen kärrytie. Hiekkarannasta oli suora maantieyhteys Ryhmään, samoin kuin Hovinkyläänkin. Kylä sijaitsi melko kaukana valtion maanteistä. Tiet olivat yksityisteitä, joita pidettiin kunnossa osittain talkoilla. Aivan viimeisinä vuosina Sakkolan kunnalta saatiin pieni avustus kyläkunnan päätien kunnostamista varten. Ojaniemen ja Lapinlahden kunnanvaltuutetut olivat tehneet useampia aloitteita siitä, että Ojaniemen ja Lapinlahden kylien päätiet olisi otettu kunnanteiksi. Aloitteet aina hylättiin, koska enemmistö kunnanvaltuutetuista itse asui valtion ylläpitämien teiden varsilla.

Maanpuolustustyö oli kylässä erittäin voimakasta. Suojeluskuntaan ja Lotta järjestöön kuului suurin osa kylän nuoresta väestä. Ojaniemessä oli oma suojeluskunnan osasto, mutta kylän lotat toimivat yhdessä Petäjärven Lottien kanssa. Henkisiä ja maanviljelysammattiin liittyviä harrastuksia oli runsaasti. Evankelisen nuorisoliiton tilaisuuksia samoinkuin muitakin hartaustilaisuuksia oli kylässä usein. Tilaisuuksista ilmoitettiin talosta taloon kuljetettavalla kiertokirjeellä. Puhujina olivat usein kiertävät saarnaajat, mutta myös oman seurakunnan papit. Ojaniemen - Möngön - Sudenhännän ompeluseura toimi vilkkaasti. Emännät ja tyttäret kokoontuivat tilaisuuksiin suurella hartaudella. Käsitöitä tehtiin ahkerasti pitkin talvea ja Siionin virret sekä hengelliset laulut kaikuivat työtä tehdessä. Alkukesällä työn tulokset myytiin ja kertyneet varat menivät orpokoti Siunauksen hyväksi.

Nuorisoseuratoiminnassa mukana olleet olivat jäseninä Petäjärven Nuorisoseurassa. Kylässä toimi oma marttayhdistys Ojaniemen Martat. Maalaisliiton paikallisosasto lienee ollut ainoa puoluepoliittinen järjestö, joka järjesti kylässä kokous- ja yleisötilaisuuksia.