Lapinlahden kylä sijaitsi Suvannon eteläisellä rannalla suunnilleen järven keskivaiheilla. Kylä rajoittui idässä Riiskan kylään, lännessä Ojaniemen kylään ja lounaassa Hovinkylään. Etelässä Lapinlahden metsämaat ulottuivat Raudun pitäjän rajalle saakka. Kylällä oli noin kahdeksan kilometriä Suvannon rantaa, Naisniemestä Ojaniemeen asti. Rannat olivat suurimmaksi osaksi Suvannon kellanruskeaa santaa ja erittäin hyviä uimarantoja.

Lapinlahden kylää vastapäätä, Suvannon toisella puolella, levittäytyivät Purpuan, Haparaisten, Keljan ja Volossulan kylien viljelykset ja asumukset. Haparaisten ja Lapinlahden kohdalla oli Suvannon ainoa saari, Kajavasaari eli Kekkilän saari. Tällä kohdalla Suvantojärvi oli kapeimmillaan ja siinä oli voimakas virta, joka ei pakkastalvenakaan jäätynyt umpeen.

Luoteessa, järven toisella puolen, siinsi Sakkolan kirkko kellotapuleineen. Kirkonkellojen kumea sointi kiiri pitkin järven selkää lapinlahtelaisten kuultavaksi. Jos antoi katseen kiertää järven rantoja myötäpäivään, saattoi samalta paikalta nähdä Ruununniemen, Hennanniemen, Lampunniemen, Mustanniemen, Kekinniemen, Patoniemen ja Naisniemen, joiden hiekkarannat olivat mainioita uimarantoja.

Kylässä oli useita tiheään asuttuja mäkikuntia: Loposenmäki, Hennanmäki, Naskalinmäki, Kuparisenmäki, Leppäsenmäki ja aina Naisniemelle saakka ulottunut Pajarin alue. Mäkikunnista erilleen oli kylän takamaille perustettu uudistiloja, jotka sijaitsivat niin kaukana varsinaisesta kylästä, että ne on käsitelty niiden kylien yhteydessä, jotka ovat olleet lähempänä näitä taloja.

Lapinlahti oli tyypillinen ryhmäkylä, jossa talot oli rakennettu hyvin pienelle alueelle aivan vieri viereen. Talojen pellot sijaitsivat kylän ympärillä. Suurin osa taloista oli rakennettu korkeille mäille, mutta osa taloista sijaitsi alamäellä, Suvannon lietteellä, entisellä järvenpohjalla. Isonjaon toimeenpanon jälkeen oli alettu talouskeskuksia rakentaa lähemmäs viljelyksiä, jolloin ryhmäkylä alkoi vähitellen hajaantua.

Pinnanmuodot olivat varsin vaihtelevat. Kylän keskusta sijaitsi korkealla mäellä ja siellä oli osa kyläläisten pelloistakin. Täältä maasto laskeutui paikoin hyvinkin jyrkästi kohti Suvannon rantaa. Rannassa viljelysmaat olivat tasaisia ja viljavia. Eräillä Lapinlahden taloilla oli niittypalstansa Metsäpirtin Lapanaisten lietteen Pölläniityillä, jonne kylästä tuli matkaa noin 15 kilometriä.

Kylän metsät sijaitsivat välittömästi asutun alueen takana mentäessä Suvannon rannasta etelään Raudun suuntaan. Metsät olivat sakkolalaiseen tapaan enimmäkseen mäntyä ja koivua kasvavia kangasmaita ja reheviä lehtoja. Lapinlahden ja Riiskan rajamailla kylään kuului useita satoja hehtaareja laaja Kytösuo. Osa suosta oli raivattu viljelykselle ja osa siitä kasvoi metsää. Paikoin oli myös aivan puutonta nevaa. Suon laitamilla kyläläisillä oli jonkin verran niittyjä, jotka kasvoivat heinää. Raudun rajoilta kylään kuului myös suoalueita, Rajaharjunsuo ja Tönttösuo.

Hovinkylästä Riiskaan johtanut maantie kulki pari kilometriä kylän eteläpuolelta. Tälle tielle johti Lapinlahdesta useita teitä, joista monet jatkuivat eri kuntoisina kohti Raudun pitäjää. Kytösuo erotti kylän Riiskasta niin, ettei sinne päästy muuta kautta kuin Hovinkylän - Riiskan maantietä tai rannan suuntaisesti kulkenutta kärrytietä. Näin ollen Suonperän talot, jotka kuuluivat Lapinlahden kylään olivat liikenteellisesti suuntautuneet enemmän Riiskaan kuin Lapinlahteen. Kylän läpi kulki kylätie, joka tuli Naisniemeltä ja jatkui edelleen Ojaniemeen. Tältä tieltä erkanivat niiden talojen yksityiset tiet, jotka eivät sijainneet kylätien välittömässä läheisyydessä.

Kylän alueen läpi virtasi useita ojia ja puroja kylän korkeimmalta alueilta kohti Suvantoa. Monet näistä puroista olivat uurtaneet hiekkaperäiseen maahan syviä uomia niin, että ne kulkivat notkoissa. Ojanotkoja kutsuttiin "rohoteiksi". Kajavasaaren ja, Ruununniemen välisen virran kalavedet valtio oli pidättänyt itselleen, mutta muualla järvellä kyläläiset saivat vapaasti harjoittaa kalastusta. Useimmat lapinlahtelaiset harjoittivat kalastusta omiksi tarpeiksi. Ammattimaisia kalastajia ei liene muita ollut kuin Hartiini Kosta.

Lapinlahden kylä oli asuttu ainakin jo varhaisella rautakaudella, koska vanhimmat kylästä tehdyt hautalöydökset ovat peräisin tältä ajalta. 1920 -luvulla lapinlahtelaiset löysivät peltoa kyntäessään joukon vanhoja esineitä, jotka lähetettiin heti Kansallismuseoon. Nämä esineet osoittautuivat myöhäisen rautakauden asumisjäänteiksi. Myöhemmin kaivauksissa löytyi näiden löydösten lisäksi vanhemmalta ajalta peräisin olevia hautalöydöksiä. Alueella oli tehty historiallisia kaivauksia jo vuosina 1910-191 1, mutta silloin tehdyt löydöt olivat huomattavasti nuorempia kuin myöhemmissä kaivauksissa löydetyt esineet. Viimeisimmät kaivaukset Lapinlahden pelloilla tehtiin vuoden 1938 syksyllä. Vuoden verran tämän jälkeen kylään tulivat naapurimaan miehet kaivamaan ampumahautojaan.

Kyläläisten pääelinkeinona oli maanviljely ja karjanhoito sekä metsätalous. Maatilat olivat yleensä melko pieniä. Peltoa oli 8-12 hehtaaria ja metsää 10-20 hehtaaria. Kokonaispinta-alaltaan yli sadan hehtaarin tiloja ei kylässä ollut montaakaan. Tilojen pienuudesta ja kyläläisten hyvästä yhteishengestä johtuen voitiin hankkia yhteisiä maatalouskoneita. Näin vältyttiin päällekkäisiltä kustannuksilla, eikä niukkoja varoja tarvinnut käyttää tilojen "ylikoneellistamiseen". Yhteisiä koneita olivat usein puimakoneet, elonleikkuukoneet ja niittokoneet. Luonnollisesti yhteisten koneiden käytöstä syntyi erimielisyyksiäkin.

Pietarin miljoonakaupunki oli kylästä noin 80 kilometrin päässä. Sinne oli elintarvikkeilla rajaton menekki silloin, kun raja Suomen ja Venäjän välillä vielä oli auki. Kylässä syntyi eräänlainen yrittäjämuoto, parisniekat. Nämä tottuneet Pietarinkävijät ostivat maidon, voin, lihan, kalan, marjat ja sienet ja kuljettivat ne Pietariin. Kun tämä idänkauppa rajan sulkeutuessa tyrehtyi, oli tuotteille hankittava markkinat kotimaasta.

Vuosina 1907-1912 Pietiäisen veljekset Raudusta pitivät kylässä kauppaa. Pekka Kallonen perusti 1920-luvulla Lapinlahteen kauppaliikkeen, jota hänen poikansa Aleks hoiti. Vuonna 1926 avattiin Lapinlahdessa Sakkolan Osuuskaupan jakelupaikka, joka vuonna 1928 muuttui osuuskaupan sivumyymäläksi. Osuuskaupan myymälän avaamisen jälkeen Aleks Kallonen luopui kaupanpidosta.

Lapinlahden kansakoulu rakennettiin vuonna 1908, osuuskassa perustettiin vuonna 1909 ja samoihin aikoihin aloitti myös Lapinlahden Nuorisoseura toimintansa. Vuosina 1928-1929 nuorisoseura rakensi itselleen oman seuratalon, jonka tilat se poikkeuksetta luovutti kaikkien yhdistysten, järjestöjen ja yksityistenkin käyttöön. Seuratalo tuhoutui talvisodassa kaikkine arkistoineen ja kiertopalkintoineen. Voimistelu ja urheiluseura Sakkolan Jäntevän Lapinlahden alaosasto oli tiiviisti yhteistoiminnassa nuorisoseuran kanssa ja rakensi juoksuradat ja kenttälajien suorituspaikat nuorisoseuran tontille seuratalon välittömään läheisyyteen.

Urheilulle ja liikunnalle antoivat sysäyksen harjoitteluun sopivat metsäpolut, uimarannat ja verrattomat suksimäet. Ristikki, Maikonpalle, Saikkelinmäki, Sokeritoppa ja Kohtrannanmäki olivat suosittuja mäenlaskupaikkoja. Niitä mäkiä eivät pysyneet pystyssä pojat puoletkaan.

Kylässä toimi oma marttayhdistys erittäin vilkkaasti. Monet kutoma-, ompelu- ja kotitalouskurssit olivat marttojen ohjelmassa jo vuodesta 1920 lähtien. Lapinlahden Marttojen toiminta jatkui vielä siirtopaikkakunnalla Punkalaitumellakin. Maatalouskerhot, pyhäkoulut ja monet uskonnolliset kerhot ja seurat kokoontuivat kylässä säännöllisesti.

Lapinlahdessa toimivat Sakkolan Suojeluskunnan ja Lotta Svärd järjestön paikallisosastot. Ne toimivat puhtaasti maanpuolustushenkisinä ilman menneisyyden surullisia rasitteita. Kyläläiset olivat suvaitsevaisuutensa ansiosta varjeltuneet veljesvihalta kansakuntamme väkivaltaisen kahtiajaon päivinä. Niinpä maailmankatsomuksellisesti toisistaan poikkeavia aatesuuntia kannattaneet ihmiset yhdistyivät näissä osastoissa kokonaisuudeksi, jonka ainoana tavoitteena oli isänmaan etu.

Yhteiskunnallisesti kyläläiset olivat niin yksimielisiä, että vaaleissa kylälistojen ulkopuolelle meni vain yhden käden sormin laskettavat äänet. Yksimielisinä lähdettiin myös vapaussotaan. Vapaaehtoisesti lähtivät täydet ryhmät Venäjänsaaren retkelle, Antrean rintamalle ja Rautuun. Yhtä yksimielisinä lähdettiin vihollista vastaan talvisodan päivinä. Kyläläiset olivat oppineet rakastamaan kaunista kotiseutuaan ja koko isänmaata.

Hannu J. Paukku: SAKKOLAN KYLÄT TUVASTA TUPAAN 1939, Sakkolan historiaa II
kartta © Maanmittauslaitos/PiSa lupa nro 52/4033/1999