Kottilan kylä sijaitsi kauniilla paikalla Vuoksen rannalla vastapäätä Vuokselan pitäjään kuulunutta Noisniemen kärkeä. Tällä kohdalla Vuoksen virta haarautui kahtia. Isompi virta jatkoi kulkuaan Kiviniemen kosken kautta Suvantoon ja edelleen Taipaleenjoen kautta Laatokkaan. Pienempi haara teki melkein täyskäännöksen jatkaen Vuokselan, Räisälän ja Käkisalmen kautta Laatokkaan.
Kylä jakaantui
kahden kunnan alueelle. Kylän läntinen osa kuului Vuokselan
pitäjään ja itäinen osa Sakkolaan. Pitäjien
välisenä rajana oli Lääväkorven notkosta alkanut
pieni puro, jolla ei liene ollut nimeäkään. Tästä
purosta noin kahden kilometrin päässä Kivinierneen päin
oli Lehtiniemenoja. Näiden kahden puron välisellä alueella
sijaitsivat kaikki Sakkolan puoleisen Kottilan kylän puolitusinaa asumusta
ja talojen viljelykset vajaan kilometrin levyisenä nauhana Vuoksen rannalla.
Idässä kylä rajoittui Kiviniemen kylään ja pohjoisessa
rajanaapurina oli Tikansaari.
Lehtiniemenojan varrella, lähellä Vuoksen rantaa oli Kaurasen tilaan kuulunut peltoalue, jota käytettiin kylän yhteisenä laidunmaana. Sitä reunusti rannan puolelta valtava lentohiekkasärkkä, joka oli vähitellen haudannut alleen ison männyn ja monihaaraisen tuomen, jotka jatkoivat hautautumisestaan huolimatta kituliasta kasvuaan. Hiekkasärkän rannan puolella oli mainio uimaranta, jota voitiin verrata jopa Terijoen kuuluisiin uirnarantoihin.
Kylän maat sijaitsivat kolmella eri korkeustasolla Vuoksen vedenpintaan nähden. Korkeimmalla sijaitsivat Selkienkankaan reunalla osa kylän metsistä. Täältä laskeutuneen mäen alla sijaitsivat Kaurasen ja Naskalin talot ja osa pelloista sekä viljelykseen kivisyytensä takia kelpaamattomat hakamaat. Viimeisenä Kiviniemeen päin mentäessä oli pelloksi raivattu Karhusuo, josta Lehtiniemenoja sai alkunsa. Lähimpänä Vuoksen rantaa olivat viljavimmat alapellot. Tällä korkeustasolla sijaitsivat Kottien talot. Osa kylän metsistä sijaitsi aivan Vuoksen rannalla.
Kaurasella ja Naskalilla oli peltoja myös Vuoksen toisella rannalla Noisniemen puolella. Lisäksi Naskalilla oli peltokappale Suvannon rannalla Saviojan kohdalla. Nämä rantapellot olivat entistä järvenpohjaa ja kasvoivat aina, satoi tai paistoi. Kylän pellot olivat enimmäkseen hiekkamultamaita, jotka kasvoivat parhaiten ruista ja perunaa. Varsinaisia maanviljelystiloja kylässä oli ainoastaan kolme: Kauranen, Naskali ja Tauno Kotti.
Kottilalaisten metsät olivat hyväkasvuisia mäntymetsiä, joista saatiin kotitarvepuun lisäksi rahatulojakin. Suurin yhtenäinen metsäalue oli Kaurasen Lehtiniemenkangas ja siihen välittömästi niveltynyt, Lehtiniemenojan toiselle puolelle ulottunut entinen laivayhtiön metsä, joka oli oston kautta tullut Naskaleille.
Kiviniemestä Kasarmilaan johtaneelta maantieltä erosi räätälimestari Koirasen talon kohdalta vasemmalle kivikkoinen kärrytie, joka jatkui halki Selkienkankaan Vuokselaan päin ja yhtyi noin kilometriä ennen Räihärannan kylää Kasarmilasta Vuokselaan ja aina Viipuriin saakka johtaneeseen maantiehen. Kylän laivarannasta Vuokselan puolelta alkoi Rantatie, joka johti myös Kiviniemeen. Selkätien ja Rantatien välillä oli monta yhdystietä. Antti Naskalin talon kohdalla oli yhdystienä Myllytie. Kaurasen taloon johti ns. Kolotie, joka kulki Vilhakoloa pitkin Selkätieltä Kauraselle ja siitä edelleen Rantatielle. Kolotien kohdalta kääntyi Selkätieltä tie vastakkaiseen suuntaan, joka vei Tikansaareen ja Kasarmilaan.
Rinnesijainnista johtuen oli varsinkin kylän korkeimmalta paikoilta erittäin hyvät ja kauniit näköalat Vuokselle. Kylän alueella oli runsaasti lähteitä, joiden vesi useissa tapauksissa jatkoi kulkuaan pieninä puroina alas Vuoksen vesistöön. Kylän jokaisen talon käyttövesi saatiin puhtaista, kirkasvetisistä lähteistä.
Vapaussodan jälkeen 1920-luvulla rakennettiin Noisniemen saha, joka antoi työtä ja rahaa Kottilankin asukkaille. Haittana oli lähes kilometrin levyisen Vuoksen ylittäminen. Etenkin kelirikkoaikoina keväällä ja syksyllä vesistön ylittäminen tuotti erityisen suuria hankaluuksia. Sahan toiminta oli laajimmillaan silloin, kun rakennettiin kasarmin rakennuksia Valkjärven rannalle. 1930-luvun pulavuosiin tultaessa oli sahan toiminta jo loppunut ja kottilalaistenkin oli paneuduttava uuden pellon raivaamiseen, karjanhoidon tehostamiseen ja metsätöihin toimeentulonsa turvaamiseksi., Maitoa alettiin viedä Kiviniemeen Vuoksen Maidonmyyntiosuuskunnan vastaanottoasemalle. Osa nuorista joutui lähtemään ansiotöihin muille paikkakunnille. Sivutöinä tehtiin käsitöitä, kalastettiin ja metsästettiin.
Hannu J. Paukku: SAKKOLAN KYLÄT TUVASTA TUPAAN 1939, Sakkolan historiaa II
kartta © Maanmittauslaitos/PiSa lupa nro 52/4033/1999
