Karjalan kielinen sana kelja merkitsee luostarin kammiota eli munkin yksityistä pientä huonetta. Konevitsan luostarilla on aikanaan ollut useita kalastuspaikkoja eri puolilla Laatokan rantoja. Aivan ilmeisesti yksi luostarin kalastuspaikoista on ollut Sakkolassa, lähellä Keljan kylää. Tästä sanotaan koko kylän saaneen nimensä. Myöhemminkin on Suvanto ollut Keljan kylän kohdalla erittäin kalaisa, sillä vielä ennen talvisotaa Kekinniemen kohdalla ollut virta oli valtion kalavettä, josta saivat kalastaa vain kalastusoikeuden vuokranneet ammattikalastajat.

Keljan kylä sijaitsi noin kahdeksan kilometriä Sakkolan kirkolta Taipaleeseen johtaneen maantien varrella. Kylän talot olivat lähes kaikki aivan maantien varrella niin, että tie suorastaan kierteli talojen ja ulkorakennusten nurkkia. Kelja kuului samaan kyläaukeaan Haparaisten kylän kanssa ja sijaitsi sen itäisessä osassa. Kylien rajana oli maantien kohdalla pieni Punasillanoja, joka virtasi Nuoran ja Paukun talojen välistä Punasillan alitse ja jatkoi kulkuaan jyrkkäreunaista notkoa myöten kohti Suvantoa. Idässä kylä rajoittui Vilakkalan kylään ja kaakossa Volossulan kylän maihin. Keljan ja Volossulan rajoilla sijaitsi Pähennotko, joka oli saanut nimensä siitä, että paikalla kasvoi runsaasti pähkinäpensaita. Kylän eteläpuolella lainehti kirkasvetinen Suvanto.

  Sakkolan kirkolta Metsäpirtin Taipaleeseen johtanut maantie kulki kylän läpi itä-länsi suunnassa noin kilometrin etäisyydellä Suvannon rannasta. Tietä myöten kulki linjaautoliikennettä päivittäin kumpaankin suuntaan. Suvannon rannassa, välittömästi Haparaisten kylän puolella sijaitsi laivalaituri, joka palveli myös Keljan kylän asukkaita. Taipaleen suuntaan mennessään laiva tuli Lapinlahden laiturista Haparaisten laituriin ja jatkoi matkaansa järven pohjoisrantaa Makkaran laituriin. Suvannon laivat olivat reittiliikenteessä ja poikkesivat säännöllisesti kunkin kylän laiturilla.

Kyläläisten pellot levittäytyivät sekä maantien ja Suvannon väliselle alueelle että maantien pohjoispuolelle. Nämä kotipellot olivat suhteellisen tasaisia ja kivettömiä, loivasti Suvantoon viettäviä. Vanha Suvannon rantaviiva oli varsin selvästi havaittavissa maantien ja järven välisellä alueella jyrkkänä penkereenä. Jyrkänteen eteläpuoleinen alue on ennen Suvannon laskua ollut veden alla.

Lähes kaikilla kylän taloilla oli niittypalstat Vilakkalan Lamminniityillä. Sinne päästiin joko valtamaantietä pitkin tai oikaisten suoraan metsien kautta kulkenutta kärrytietä myöten. Keljan talojen metsät, niityt ja pellot olivat usein hyvin monissa kappaleissa kylän eri puolilla ja jopa toistenkin kylien alueilla. Monilla oli salokappaleita Kylm'ojalla ja Tetrisuolla lähellä Pyhäjärven pitäjän rajaa. Keljan metsät sijaitsivat kylän pohjois- ja koillispuolella. Ne olivat enimmäkseen sekametsiä, joissa kasvoi mäntyä, kuusta, koivua ja leppää.

Suurin osa kylän asukkaista sai toimeentulonsa maanviljelystä ja karjanhoidosta. Yleisimmät viljelykasvit olivat ruis, kaura, ohra, kevätvehnä ja peruna. Kaikkein heikkotuottoisimmilla mailla viljeltiin tattaria. Jotkut maatalouskerholaisista viljelivät vähäisessä määrin mm. sikuria. Antrean sokeritehtaan toiminnan aloittamisen myötä oli sokerijuurikkaan sopimusviljely tekemässä tuloaan paikkakunnalle juuri ennen talvisotaa.

Maito toimitettiin kylässä sijainneelle Keski-Suvannon maidonmyyntiosuuskunnan talolle, josta se edelleen kuljetettiin meijereihin. Porsaiden markkinoinnista huolehtivat oman kylän ja naapurikylien parisniekat. Keljan ja samalla koko Sakkolan kuuluisimpien porsaskauppiaiden joukkoon kuului Juho Paukku, joka jatkoi isänsä aloittamaa liiketoimintaa. Myöhemmin mukaan tulivat hänen poikansa Akseli ja Paavo. Yritystoiminnasta kylässä voidaan mainita Ala-Suvannon mylly ja saha, jossa olivat osakkaana eräät Haparaisten ja Keljan talolliset.

Monet kyläläisistä harjoittivat Suvannolla kalastusta kotitarpeiksi. Varsinaisia ammattikalastajia ei kylässä ollut.

Kylän erikoisin ja varmasti kuuluisin persoona oli Juho Meskanen, Sussu Jussi, joka oli varsinaiselta ammatiltaan muurari ja seppä. Muurarin ja sepän töiden lisäksi hän teki paljon muuta. Hän rakenteli erilaisia koneita ja laitteita sekä ampuma-aseita. Hän teki puusta ompelukoneen, jonka neulakin oli katajasta. Tämä toimiva laite vietiin Kansallismuseoon, missä se vieläkin lienee todistamassa Sussu Jussin kätevyydestä. Hänen suurimpana haaveenaan oli ikiliikkujan tekeminen, mutta sen valmistuminen jäi toteutumatta, sillä lähes valmis ikiliikkuja tuhoutui samalla, kun hänen mökkinsä vähän ennen talvisotaa paloi.

Juho Meskanen oli kansanrunoilija ja lauluntekijä, joka pystyi myös esittämään laulunsa ja runonsa. Hänen taiteilijanimensä oli "Karjalan ukko". Kun Juho otti itsetekemänsä viulun esille, hän pystyi siitä loihtimaan kauniita säveliä. Hän ei ollut kirjoitustaitoinen, joten hänen oli muistettava runonsa ulkoa. Maisteri Okkola Helsingistä kävi merkitsemässä muistiin suuren joukon Juho Meskasen runoja. Jussin runot olivat enimmäkseen uskonnollisia, isänmaallisia tai pilkkarunoja. Jotkut hänen runoistaan olivat niin kommunisminvastaisia, että hän ajoittain pelkäsi henkensäkin puolesta.

Kelja kuului Haparaisten koulupiiriin. Nuorisoseura-, martta-, lotta-, suojeluskunta- ja muut toiminnat tapahtuivat koulupiirin puitteissa. Uskonnollinen toiminta oli kylässä erittäin vilkasta ja monet kiertävät saarnaajat kävivät pitämässä tilaisuuksia kylän eri taloissa. Vähän ennen talvisodan puhkeamista valmistui Runteenmäelle Haparaisten - Keljan Nuorten Kristillisen Yhdistyksen rukoushuone. Se saatiin aikaan talkootyönä. Rukoushuone rakennettiin sellaiselle paikalle, että sen palveluja voivat Haparaisten ja Keljan kylien asukkaiden lisäksi käyttää myös Vilakkalan ja Volossulan kylien asukkaat.

Matka rukoushuoneelta Volossulaan muodostui suhteellisen lyhyeksi, sillä Runteenmäeltä johti Makkarankylään kaksikin Suvannon rannan suuntaisesti kulkenutta tietä. Näistä toinen kulki jyrkänteen ala- ja toinen yläpuolella. Matka Volossulasta Keljaan tuli näin oikotietä myöten huomattavasti lyhyemmäksi kuin valtatien kautta kiertäen.

Pyhäkoulutyö oli kylässä erittäin aktiivista. Pyhäkoulunopettajina toimivat Katri Kiuru, Eeva Paukku, Tauno ja Martta Paukku sekä Juho, Impi ja Martta Paukku.

Sunnuntaisin kerääntyi Haparaisten ja Keljan miehiä ja poikia jollekin kuivalle kankaalle pelaamaan korttia. Kesäisin pelattiin yleensä ulkona, mutta talvisaikaan piti siirtyä jonkun talon saunaan harrastamaan tätä monien mielestä jumalatonta peliä. Kesäisin kylän lapset kerääntyivät Suvannon rantaan leikkimään ja uimaan. Järven ranta oli melko pitkälle suhteellisen matalaa ennenkuin tuli vonkka eli vonkanpenger, joka tarkoitti sitä, että paikalta alkoi äkkijyrkkä.

Kylän itälaidalla Vilakkalan Lamminniityille johtaneen oikotien varressa sijaitsi Akanaho, joka oli lasten leikkipaikka. Siellä poltettiin usein myös juhannuskokkoa.

Talvisodan jouluaamuna venäläiset tekivät hyökkäyksen Suvannon yli Keljaan, Volossulaan ja Patoniemeen. Tarkoituksena oli sivustahyökkäyksen avulla lannistaa Taipaleen ja Kirvesmäen sinnikkäät puolustajat. Jos venäläisten suunnitelma olisi onnistunut, olisi se ratkaisevasti vaikuttanut koko itäisen Kannaksen puolustukseen.

Vihollinen pääsi pureutumaan Suvannon pohjoisrantaan pahimmin Keljan kylän kohdalle. Patoniemessä ja Volossulassa saatiin rannat puhdistetuksi hyökkääjistä jo joulupäivän aikana, mutta Keljassa vihollisen karkoittaminen vaati kolmen päivän ankarat taistelut. Venäläiset saivat vahvan sillanpääaseman Keljan rantametsikköön, jota sodan aikana oli alettu nimittää Satumetsäksi. Aluksi ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, kuinka paljon vihollisia oli päässyt pesiytymään Suvannon pohjoisrannalle. Venäläiset pystyivät lisäksi yön aikana tuomaan uusia joukkoja entisten vahvistukseksi.

Joulupäivän epäonnistuneen vastaiskun jälkeen suomalaiset pyrkivät tapaninpäivänä karkoittamaan hyökkääjän Suvannon etelärannalle, mutta se ei tälläkään kertaa onnistunut. Sensijaan vihollinen pystyi edelleen vahvistamaan sillanpääasemaansa uusilla miehillä, jotka suomalaisten tulituksesta huolimatta pääsivät Suvannon yli.

Kahden epäonnisen taistelupäivän jälkeen sai Karjalan kannaksen miehistä koostunut Er.P 6 komennon siirtyä Saaprusta Keljaan tapaninpäivän jälkeisenä aamuna. Pataljoona oli ollut Saaprussa päivän verran levossa. Divisioonan komentajan päätöksen mukaan Keljassa oli ehdottomasti'päästävä ratkaisuun. Päivän aikana pataljoona joutui tekemään kaksi rynnäkköä, sillä ensimmäinen yritys kilpistyi alkuunsa vihollisen ankaraan tuleen ja pataljoonan suuriin tappioihin. Joulukuun 27. päivän iltaan mennessä Er.P 6 oli suorittanut tehtävän, joka muilta oli kolme kertaa epäonnistunut. Aseistukseltaan ja lukumäärältään vahvempi vihollinen pakotettiin luopumaan sillanpääasemastaan Keljassa.

Er.P 6:n miehistä oli 208 (20 %) sakkolalaisia. Nämä miehet taistelivat kirjaimellisesti omalla kotikonnullaan ja siksi heidän taistelutahtonsa oli varmasti aidompi kuin monien muiden taistelevien sotilaiden. Keljan taistelussa kaatui Er.P 6:n miehiä 50, joista ainakin 10 oli Sakkolan poikia. Ratkaisu oli saatu aikaan, eivätkä venäläiset päässeet Suvannon pohjoisrannalle ennenkuin suomalaiset heidät sinne päästivät rauhanteon jälkeen.