Suomen itsenäistyttyä oli maan puolustuslaitos järjestettävä uutta tilannetta vastaavaksi. Entiset Venäjän sotaväen kasarmit ja varuskuntapaikat eivät enää yksinään riittäneet tyydyttämään itsenäisen Suomen puolustustarpeita. Oli luotava uusia kasarmeja ja sijoitettava ne uutta valtiollista tilannetta silmälläpitäen sopiviin paikkoihin. Itäisen kannaksen puolustusta varten oli heti vapaussodan päätyttyä ryhdytty suunnittelemaan uuden kasarmin rakentamista. Alunperin kasarmi oli määrä rakentaa suhteellisen lähelle NeuvostoVenäjän rajaa, mutta suunnitelmia oli muutettava, koska rauhansopimuksessa sovittiin, että sotilaskasarmien tulee sijaita tietyllä etäisyydellä rajasta. Niinpä, kun uuden kasarmin rakennukset päätettiin rakentaa Sakkolaan Kiviniemen pohjoispuolelle, oli se jo kolmas paikka, minne kasarmi oli aikomus perustaa.

Kasarmilan puurakenteiset kasarmirakennukset valmistuivat 1920-luvun alussa ja vuoden 1922 lokakuussa saapui paikkakunnalle Savon Jääkärirykmentin 111 pataljoona. Pataljoonan nimi muuttui 1920-luvun lopussa 111 Savon Prikaatiksi ja 1930-luvulla ensin Vuoksen Jääkäripataljoonaksi ja sitten Jääkäripataljoona 4:ksi. Paikkakuntalaisten keskuudessa kasarmin aluetta kutsuttiin Kasarmilaksi. Yleisemmin varuskunta-alue tunnettiin Kiviniemen kasarmina, koska kasarmi oli noin kuuden kilometrin päässä yleisesti tunnetusta Kiviniemen asutuskeskuksesta. Varuskunta ei sijainnut nimestään huolimatta ollenkaan Kiviniemen kylän alueella.

Kiviniemen kasarmi oli rakennettu Viiksanlahden kylän maille hiekkarantaisen ja kirkasvetisen järven - Valkjärven - etelärannalle. Kasarmila sijaitsi Kiviniemi - Räisälä ja Vuoksela - Käkisalmi maanteiden risteyksessä. Pohjoisessa Valkjärven takana Kasarmilan naapurina oli Valkjärven kylä, koillisessa alue rajoittui Pannusaaren kylän maihin, idässä ja kaakossa Viiksanlahteen sekä etelässä ja lounaassa Tikansaaren kylään. Kasarmin alueesta länteen sijaitsivat valtion omistamat metsät, kruununpuistot, jotka jatkuivat laajoina metsäaloina aina Vuokselan pitäjän puolelle saakka.

Pataljoonan muuttuessa 1930-luvulla itsenäiseksi Vuoksen Jääkäripataljoonaksi se samalla määrättiin suojajoukkoihin. Tällöin kantahenkilökunnan vahvuus kohosi noin 150:een. Varusmiehiä kasarmilla koulutettiin vuosittain noin 1000. Monen palvelustaan suorittamaan tulleen nuorukaisen mieleen on varmasti lähtemättömästi jäänyt ensimmäinen marssi Kiviniemen asemalta Kasarmilaan pitkin pölyävää maantietä läpi sakkolalaisten maisemien.

Varuskunnan ympäristössä oli mainiot koulutus- ja harjoittelumaastot sekä ihanteelliset maisemat vapaa-ajanviettoon. Vuokselan tien varteen rakennettu urheilukenttä palveli varusmiesten lisäksi kantahenkilökuntaa ja lähikylien siviilejä. Ampumarata valmistui Perienkankaan laitaan parin kilometrin päähän kasarmilta koilliseen metsän keskelle.

Pataljoonan huoltokuljetukset olivat aluksi kokonaan hevosten varassa. Joukko-osaston muututtua polkupyöräpataljoonaksi sen huolto motorisoitiin. Kasarmilla oli oma sairaala, jonka henkilökuntaan kuuluivat lääkäri, kaksi sairaanhoitajaa, neljä lääkintäaliupseeria sekä sairaankuljettajiksi koulutettuja varusmiehiä. Omassa reservialiupseerikoulussa koulutettiin ryhmänjohtajat, lääkintä-, talous- ja muut reservialiupseerit. Pataljoonalla oli myös oma 21 miehinen soittokunta, jonka soittajat koulutettiin soitto-oppilaista. Lisäksi pataljoonaan kuului viestikyyhkyslakka ja sotakoiraryhmä. Kasarmilla toimi sotilaskoti, jossa työskenteli palkattu johtaja kaksine apulaisineen. Näiden lisäksi pataljoonan naisväki suoritti innolla vapaaehtoista talkootyötä sotilaskodin hyväksi.

Yhteistyö kasarmin asukkaiden ja siviiliväestön kesken oli alusta asti hedelmällistä. Kasarmin rakentamisen aikana rakennustyömaa tarjosi runsaasti työpaikkoja paikkakunnan kirvesmiehille, hevosmiehille ja apumiehille. Rakentamiseen tarvittavat puutavara ja muut rakennustarvikkeet hankittiin lähiseuduilla. Paikkakunnan sahoilla oli runsaasti työtä tähän aikaan, kun rakennustarpeita sahattiin.

Myöhemmin, kun rakennukset oli saatu valmiiksi, tarjosi rakennusten lähes jatkuva uusiminen työtilaisuuksia paikkakunnan rakennusmiehille. Sähkö varuskuntaan saatiin 1930-luvun alkupuolella, kun Kiviniemestä rakennettiin oma sähkölinja. Sakkolan kunnalle oli huomattava taloudellinen hyöty varuskunnasta kantahenkilökunnan maksamien verojen muodossa.

Yhteistoiminta kulttuurin alalla oli erityisen vilkasta. Pataljoonan soittokunta esiintyi kasarmin ulkopuolella isänmaallisissa ja kansallisissa juhlissa sekä monien seurojen tilaisuuksissa. Pataljoonalla oli oma laulukuoro, näytelmäseura, useita lausujia ja laulusolisteja. Kaikki nämä toimivat tiiviissä yhteistyössä kunnassa toimineiden samoja asioita harrastaneiden elinten ja henkilöiden kanssa. Uskonto-ja seurakuntaelämä olivat erittäin merkittävät. Sakkolan seurakunnan pappi toimi myös pataljoonan pappina. Yhteinen pappi yhdisti pataljoonan seurakuntaan. Sakkolan pappi osallistui kaikkiin pataljoonan juhliin, paraateihin ja valatilaisuuksiin. Hän vihki pataljoonan avioparit, kastoi lapset ja suoritti kaikki muutkin seurakunnalliset tehtävät. Kristillinen toiminta oli Kasarmilassa erittäin vireää ja aivan varuskunnan läheisyyteen oli rakennettu oma rukoushuone. Rukoushuoneella järjestettyihin tilaisuuksiin osallistuivat kasarmin väen lisäksi siviiliväestöäkin ympäröivistä kylistä.

Pataljoonan lääkäri ja sairaala palvelivat tarvittaessa myös siviiliväestöä. Useista lähikylistä toimitettiin kasarmille polttopuita, joita kului runsaasti. Monet Viiksanlahden ja Tikansaaren maidontuottajat toimittivat kantahenkilökunnalle tuoreen maidon suoraan tiloilta tinkimaitona. Maidon lisäksi monia muita elintarvikkeita hankittiin kasarmille suoraan tuottajilla. Kunnassa oli välittäjiä, jotka toimittivat lihaa ja muita elintarvikkeita varuskunnan tarpeisiin.

Sotilas- ja siviiliväestön välillä oli runsaasti yhteistoimintaa urheilun eri aloilla. Varuskunnan kantahenkilökunta kilpaili monesti eri kylien urheiluseurojen ja suojeluskuntaosastojen kanssa sekä mieskohtaisesti että joukkueella. Jalkapallo-ottelut eri kyliä vastaan olivat joukkuepeleistä yleisimmät. Kasarmin henkilökunnalla ja lähikylien asukkailla oli yhteinen urheiluseura Isku, jolla oli toimintansa tukemiseksi oma tanssilavakin kasarmialueen välittömässä läheisyydessä. Kenttäkoulutuksessa ja taisteluharjoituksissa pataljoona joutui usein turvautumaan kunnan ja yksityisten maihin ja käyttämään yksityisiä teitä marssireitteinään. Koskaan ei tullut mitään sanomista tai riitaa, vaan aina vallitsi läheinen ja hyvä sopu.

Varusmiesten viihdyttämiseksi pyrittiin Kasarmilassa järjestämään käsityö-, soitto-, laulu-, lausunta- ja näytelmäharrastuksia. Kesäisin varusmiehet voivat paistattaa vapaaaikoinaan päivää Valkjärven hiekkarannoilla ja pistäytyä välillä uimassa vilvoittavassa, puhtaassa vedessä. Iltamia tai pelkkiä tanssitilaisuuksia järjestettiin pari kertaa viikossa Kasarmilan vuonna 1936 rakennetussa valtavassa tiilirakenteisessa ruokalassa, jota kutsuttiin myös messuhalliksi. Pataljoonan soittokunta tai kasarmin soitto-oppilaista koostunut tanssiyhtye "Hottipojat" huolehti musiikista. Illanviettoihin saapui väkeä, etupäässä neitosia, useasta pitäjästä. Sakkola, Rautu, Pyhäjärvi, Vuoksela ja Räisälä olivat voimakkaimmin edustettuina. Tällöin oli tyttöjä runsaasti ja monen pojan asevelvollisuus päättyi "30-vuotiseen sotaan".

Upseeri- ja aliupseerikerhot huolehtivat henkilökunnan viihdytyksestä omalla tavallaan. Suojeluskuntatoiminta tapahtui Kasarmilassa lottatyönä sekä tyttö- ja poikaosastojen toimintana. Kantahenkilökunnan yhteydet kunnan eri suojeluskuntaosastoihin olivat hyvät ja usein järjestettiin yhteisiä harjoituksia ja kilpailuja. Kirkasvetinen 1100 metriä pitkä ja 400 metriä leveä Valkjärvi tarjosi hyvät mahdollisuudet uintiin ja kalastukseen. Laajat metsät antoivat mahdollisuuden metsästyksen harrastamiseen. Kantahenkilökunnan keskuudessa monet harrastivat opiskelua. Enemmän kouluja käyneet upseerit antoivat halukkaille tunteja ja yksityisopetusta niin, että monet aliupseerit suorittivat suomenkielen kurssin ja muutamat suorittivat keskikoulun tutkinnon Käkisalmen Yhteiskoulussa.

Suurin osa kantahenkilökunnasta asui kasarmin rakennuksissa kasarmialueen sisällä. Muutamilla oli omakotitaloja Valkjärven rannalla. Osa henkilökunnasta asui lähikylissä Valkjärvellä, Viiksanlahdessa, Tikansaaressa tai Kiviniemessä ja kävi kotoaan käsin hoitamassa virkaansa tai tehtäväänsä Kiviniemen kasarmilla.

Kasarmilan ostovoimainen henkilökunta veti puoleensa runsaasti liike- ja palvelutoimintaa. Varuskunnan läheisyyteen perustettiin useita kahviloita, parturinliikkeitä, kaksi valokuvaamoa, yksityisiä kauppaliikkeitä ja Sakkolan Osuuskaupan myyrnälä. Kasarmilasta kehittyi eräänlainen liike-elämän keskus, vaikkakin pienempi kuin Kiviniemi tai Kirkonkylä.

Kiviniemen kasarmi kuului Viiksanlahden koulupiiriin, johon sen lisäksi kuuluivat Viiksanlahden, Valkjärven, Lupran ja Tikansaaren kylät. Koulu sijaitsi Valkjärvellä noin kaksi kilometriä Kasarmilasta Lupran tien varressa. Ennen talvisotaa oli tehty uusi koulupiirijako, joka edellytti uutta koulutaloa Kasarmilan läheisyyteen. Koulua ei sodan syttyrnisen takia ehditty rakentaa.

Jääkäripataljoona 4 sai erityisenä tunnustuksena 27. preussilaisen jääkäripataljoonan Perinteiden vaalimisen, kunniamarssikseen Jääkäreiden marssin ja vuosipäväikseen jääkäreiden maihinnousupäivän Vaasassa 25. päivä helmikuuta. Jp 4:n koulutus oli korkeatasoista ja pataljoona kunnostautui maineensa veroisesti talvisodassa 1939-1940, jatkosodassa 1941-1944 ja sodassa saksalaisia vastaan Lapissa 1944. Sotien jälkeen Jp 4 kotiutui Hämeenlinnaan, missä sen kunniakkaita perinteitä edelleen vaalitaan.